Lokit ja sitä suuremmat

Nyt ne ovat alkaneet saapua. Muuttolinnut nimittäin.
Jos viime kirjoitukseni aikoihin Tokoinrannassa oli lähinnä sadoittain sorsia, oli viikonlopun visiiteillä tilanne muuttunut. Suurin osa sorsista oli kaikonnut sulasta, ja muutaman ilmasta huutelevan kalalokin sijasta jäällä seisoskeli liuta naurulokkeja.

Lokiksi pienten, ruskeapäisten lintujen tunnusomainen käkätys kuulosti vähintään yhtä keväiseltä kuin hieman suurempien serkkujen jo useita viikkoja kuuluneet kiljahdukset.

Naurulokit juomassa.

Naurulokkien seassa oleskeli myös erikoisemman näköinen yksilö, jota pääsin tarkastelemaan kunnolla vasta kuvista. Lähes kauttaaltaan valkoisella linnulla oli hieman tummaa päässä, joka ei tosin ainakaan tästä kuvakulmasta näyttänyt aivan samanmuotoiselta kuin vieressä olleiden lintujen. Pisimmillään vuosikymmeniä elävät naurulokit eivät kuitenkaan vietä koko ikäänsä samanlaisessa asussa, vaan vaihtavat talveksi vaaleampaan päämalliin, joten kyseessä olisi voinut olla vain vähän hidasteleva yksilö. Toisaalta selän väritystä myöhäinen talvipuku ei ilmeisesti selittäisi. Mistä lie kumma ulkomuoto johtuu?

Omalaatuinen lokki vasemmassa reunassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Parin päivän pääsä Töölönlahdella pääsin tarkkailemaan lisää kevään tulokkaita. Jo tuttujen naurulokkien ohessa jääseisoskeluun osallistui muutama selkälokki, jotka muita isompina ja mustaselkäisempinä patsastelivat vasten Linnunlaulua.

Lintuja katsellessani kaikki rannan lokit lähtivät yllättäen lentoon. Ehdin jo miettiä olisivatko ne pelästyneet mukana ollutta koiraa, vai löytyikö jostain erityisen hyvä ruoka-apaja - kovaääniset linnut kun ovat tehokkaita viestimään löydöksistään vähän kauempanakin oleville tovereille.

Tällä kertaa meteli näytti kuitenkin keskittyvät yläilmoihin. Oopperan takaa liihottelikin pian näkyviin haukka melkoisen saattueen kanssa. Lokit näyttivät tyytyvän kiukkuisiin kiljahduksiin, mutta varikset tekivät huimia syöksyjä petolintua päin.

Tilanteesta ottamistani kuvista tuli varsin siluettimaisia, mutta muutama antoi sen verran vihiä siipien alaosan raitakuvioinnista. Luultavasti lahden yli saatettu lintu oli varpushaukka, jollaisia aina välillä keskustan tuntumassa on näkynyt - edellistalvena pariin otteeseen pihapuissammekin.

Erityisesti varisten, mutta selvästi myös lokkien metakka paljastaa petolintujen liikkeitä tai  lepopaikkoja useamminkin. Viimeksi kun näin huuhkajan Töölössä, kiinnitti ohikulkija ensin huomioni juuri muiden lintujen varoituksiin, jotka isoa pöllöä seurasivat.

Syöksy kohti petoa.

Lokkien lisäksi Helsinkiin on toki tullut jo ainakin muutama muukin vesilintu. Tokoinrannan tarkistuskäynnillä tuntematon lintutarkkailija kertoi kyhmyjoutsenista, jotka piilottelivat alueella. Sillä kertaa pieni etsiminenkään ei auttanut, mutta parin päivän päästä löysin pariskunnallisen Suomen painavimpia lintuja samasta rannasta. Myös kaksi kanadanhanhea oli löytänyt tiensä samaan paikkaan.

Kyhmyjoutsenen erottaa oranssista nokasta - ja tietenkin kyhmystä

.

Kainaloa kutittaa.

Tämän kirjoituksen ehkä mieleenpainuvimman lintuhavainnon tein kuitenkin päiväretkellä Vanhankaupunginkoskelle. Oikeastaan retken tarkoitus oli käydä katsomassa iceBREAK-koskimelontakisaa, mutta viereistä luontopolkua ei tietenkään voinut vastustaa.

Meri oli vielä jäässä Vanhankaupunginlahdella, eikä lintutornissakaan juuri näkynyt seuruettamme enempää ihmisiä. Kaislikkoa nuohosi varisparvi. Lahden toisella puolella olin näkevinäni jonkin lokiksi suuren ja kummallisesti lentävän linnun, mutta varusteillamme ei niin kaukaa asiasta saanut selvää.

Ehkä huomasin kuitenkin oudon lennon sikäli oikein, että Arabianrantaa kulkiessamme harmaahaikara lensi molempiin suuntiin ohitse. Suuren linnun hitaat siiveniskut, koukkukaula ja roikkuvat jalat oli lopulta helppo tunnistaa. Löytyyköhän sille matalikoista jo riittävästi kaloja ja pikkueläimiä syötäväksi?

Haikara keskellä.